Lukiotaipaleeni päättyi ja lukulomani alkoi eilen. Tänään vietän lukulomani ensimmäistä päivää. Olen huomannut, että näinä päivinä, jolloin tulevaisuus lähestyy minua kuin rintama vihollissotilaita, olen löytänyt paljon enemmän motivaatiota kirjoittaa blogia. Edellinen kirjoitus Taisteluni on mielestäni tähänastisista kirjoituksistani selkeästi onnistunein. En tiedä, minkälaisia rientoja keksin itselleni lukulomalle lukemisen lisäksi. Osoittautunee vaikeaksi löytää motivaatiota lukemiseen, kun on vajoamassa yhä syvemmälle nihilismiin.
Hyvin moni asia on muuttunut lukion alusta. Olen mielestäni paljon älykkäämpi ja kyvykkäämpi nyt kuin lukiota aloittaessa. Maailmankuvani on kirkastunut ja olen paljon avoimempi uusille ideoille. Ennen olin aika lailla normo eli uskoin yleisesti siihen kaikkeen, mitä yleisesti pidetään ”korrektina” ja ”hyväksyttävänä”. Pelkäsin leimoja, kuten ”rasisti” ja ”misogynisti”. Koulussa minulle opetettiin yleisesti ottaen asioita, joihin minun haluttiin uskovan. Eräskin opettaja jaksoi hanakasti väittää, että naisen euro on todellakin 80 senttiä. Näin saattaa olla, mutta hän ei tietekään tuonut riittävästi ilmi sitä tosiasiaa, että kyse on tuloeroista eikä mistään systemaattisesta naissyrjinnästä. Nykyään ymmärrän olla välittämättä sen enempää leimoista tai helpoista vastauksista.
Muistan vielä, kuinka kuulin ensimmäistä kertaa Jussi Halla-ahosta. Kuulin hänestä äidiltäni, joka sanoi vain hänen olleen ”rasisti”. Äidillä ei ollut muuta sanottavaa. On joskus surullista, kuinka heikkomielinen äitini osaakaan olla. Isänikään ei pidä Halla-ahosta. Onhan se tietenkin ymmärrettävää: Eiväthän kommunistit ole yleisesti ottaen pitäneet fasisteista. He näkevät heissä liikaa itsestään muistuttavaa. Ennen pitkää kuitenkin aloin kiinnostua kivasta Tampereen Jussista. Katsoin hänen pätkiään Youtubesta ja pidin kuulemastani. Hänen kykynsä pysyä rauhallisena ja olla vetoamatta tunteisiin sekä hänen verbaalinen kyvykkyytensä vetosi minuun. Nyt voin sanoa, että Jussi Halla-aho on suosikkijulkkikseni maailmassa, jossa julkisuuden henkilöt, kuten myös poliitikotkin, ovat vain turhanpäiväisiä tyhjäntoimittajia. Erityisesti rakastuin hänen yksinkertaisiin vastauksiinsa ihmisarvosta, jota olin itsekin paljon pohtinut:
”Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä. Mielestäni olen arvokkaampi kuin metsäpolulla lojuva hiirenraato, mutta en minä sen takia revi raatoa palasiksi. Mielestäni maailma on mukavampi paikka, jos siellä on taidetta (uskonnoista ja eduskunnasta en ole ihan varma) ja kielentutkimusta. Mutta jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat.” (Ote Jussi Halla-ahon blogikirjoituksesta ”Ihmisarvosta”. Jussi Halla-aho on julkaissut kirjan, jossa hän on valikoinut kirjoituksiaan. Minä koin suurta harmistusta huomatessani, ettei kirjaa ollut kirjastossa lainattavaksi. Jos kirjojen ostosta kirjastoihin päättää jokin elin, kuten sen uskon tapahtuvan, voidaan puhua jo mielipiteensensuurista.)
On kenties valitettavaa mutta samalla ymmärrettävää, miksi Halla-ahon on oltava sellaisessa paskapuolueessa kuin Perussuomalaiset. Käytän edellistä termiä niin kunnioittavasti kuin voin. On vain minusta selvää, että persut on juuri se puolue, joka kerää kaikki avoimet rasistit, pieniälykkyysosamääräiset suomenpelastajat ääniuurnille. Se on yksi demokratian kääntöpuolista, jonka me olemme ehdollistettuina oppineet hyväksymään hyväksi asiaksi: on hyvä, että kaikilla on ääni. Perussuomalaisten on joskus vedottava pienimpään yhteiseen tekijään, kuten kaikkien puolueiden. Populismia harrastavat kaikki puolueet jossain mielessä, varsinkin nykypäivän keskiluokkaistuneessa maailmassa. Olen esimerkiksi pitkään miettinyt, miksi Kokoomusta äänestetään niin ahkerasti. Kokoomus ei ole mikään talousliberaalien puolue, vaan suuryrityselämän nukkepuolue, jonka kaikki johtohenkilöt ovat kiistatta typeriä, teennäisiä äänitorvia. Pidän itseäni melko koulutettuna politiikan kuluttajana siinä mielessä, että en luota kehenkään enkä yhteenkään puolueeseen.
Olen myös huomannut, kuinka olen radikalisoitunut ja kuinka näkemykseni poikkeavat yhä enemmän valtavirrasta. Olen mieltynyt eugeniikan ideaan. Kannatan salaisesti eugeniikkaa, oli se sitten negatiivista tai positiivista. Haaveilen poliittisesta ympäristöstä, jossa rodunjalostusopin voisi tuoda esille eduskunnassa ilman fasistin leimaa. Käytännössä kaikki hyötyisivät pienestä eugeniikasta, mutta se ei oikein sovi liberaaliin ajatusmaailmaan. Onko hassua, että kehitysvammainen on eugeenikko? Eugeniikka saa huonon maineen, vaikka se oli etenkin Ruotsissa hyvinkin muodikasta. On valitettavaa, kuinka paljon julkinen diskurssi nojaa käytännössä vain muotiin ja sen ennalta-arvaamattomiin ilmiöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti