Sain juuri eilen viimeisen ylioppilaskokeeni, yhteiskuntaopin kokeen, suoritettua. Napsauttaessani ”Päätä koe” -painiketta ja poistuessani koesalista koin enimmäkseen vain helpotusta. Nyt se on viimein ohi. Yleisesti voidaan sanoa, että yo-kirjoitukset olivat tähänastisen elämäni vittumaisin kokemus. Useimmat ilakoivat, minä tunsin vain tuohtuneisuutta.
Minulla on sellainen huono tapa, että vaativan esteen uhatessa minua alan stressaamisen sijasta hyvin apaattiseksi. Minua ei kiinnosta. Tämä apatia esti täysvoimaisen valmistautumisen ylioppilaskokeisiin lukulomalla, jonka ensimmäinen viikko kului turhuuksiin.
Kirjoitukset, siis nyt puhun ihan vain itse tapahtumista enkä koko abstraktista jaksosta elämässäni, olivat kerta kaikkiaan kamalat. Pitää istua samalla tuolilla monta tuntia ja olla hiljaa. Samalla joku mokoma on tuonut suklaakakkua samalla kuin itsellä on nälkä. Mussuttaa sitä sitten siellä takanani, mums mums. Salissa on tunkkainen ilma. Ei saa jaloitella, nostaa pudonnutta kynäänsä, juoda pullosta, josta ei ole etikettejä irti revitty, ei saa edes käydä kusella omin avuin. Eikö opettajain, YTL:n ja oppilain välillä ollutkaan luottamusta? Miksi heidän on kuritettava meitä näin? YTL:ssä joku sensori saa varmaan suuretkin kiksit koko järjestelystä.
Oppilaat eivät ole sen viisaampia. Osa heistä kyseenalaistaa koko järjestelmän, mutta eivät näytä tulevan siihen(kään) oivallukseen, että heidän rakkaat koulukaverinsa ovat nyt heidän vihollisiaan. Kaverin epäonnistuminen kääntyy minun edukseni. He juttelevat joviaalisti käytävillä mutta tuossa salissa taistelevat verisesti, vaikkeivät sitä ehkä käsitäkään.
Onhan se tietenkin hullunkurista, että yhdenkertaiselle kokeelle annetaan näin paljon painoarvoa. Koe ei oikeastaan palkitse välttämättä valmistautuneinta vaan onnekkainta. Onnella on liikaa merkitystä. Ruotsin kaltaisella jatkuvalla arvioinnilla on tietenkin viehätyksensä, mutta sehän ei testaa osaamista. Nykymaailmassa tärkeimpiä taitoja on etsiä tietoa, mutta onneksi YTL testaa meitä pänttäystaidossa. Ei mikään ihme, että niin moni koulussa huonosti menestynyt on nyt kansanedustajana.
Oma osansa ylppäreihin liittyvässä yleisessä vittuuntuneisuudessa on siinä, kuinka laajoja kirjainarvosanat oikeasti ovat. Saman C:n saaneiden taidoissa voi olla suuriakin eroja. Tämä tosin usein koituu kaltaisieni huonojen oppilaiden eduksi, joten minun kannattaisi olla asiasta hiljaa.
Valmistun. Olen siitä hyvin varma. Jatko-opiskelupaikoista en ole niin varma, mutta lakin saan. (Kuvaannollisesti siis, sehän täytyy ostaa isoäitien mieliksi.) En tunne tapahtumasta minkäänlaista ylpeyttä nyt enkä varsinkaan silloin, kun minun täytyy astella lavalle ottamaan vastaan keskinkertainen lukiotodistukseni ja kättelemään rehtoria. Ikätoverini vaikuttavat siltä kuin pitäisivät asiaa jonkinlaisena saavutuksena. Oli se ehkä ennen, mutta nyt ylioppiluus on yhtä tyhjän kanssa. Sillä ei ole minkäänlaista merkitystä. Lukiolaiset juhlivat kuin olisivat saavuttaneet jotain suurtakin. Jos vanhempien painetta ei olisi, jättäisin saapumatta juhliin ja pyytäisin ylioppilastodistustani postitse.
Sähköisistä ylioppilaskokeista minulla ei ole juuri mitään sanottavaa. Kuten muutkin ovat minua ennen sanoneet, sähköisyys auttaa reaaliaineissa mutta hiertää mafykessä.
Äidinkielen koe oli varsin iso pettymys. Minulla on äidinkielestä hyviä numeroita, mutta nyt odotan kokeesta M:ää tai E:tä. Tehtävät olivat parhaimmillaankin omituisia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna valitsin esseekokeessa väärän aiheen. Inhoan aineistosta kirjoittamista. Minusta se on hyvin kahlitsevaa, että aineistoja on pakko käyttää. Tällöin aihettaan on muokattava aineistoihin sopivaksi, vaikka pitäisi olla juuri toisinpäin. Aineistot ovat aina joitain typeriä elokuvatrailereita ja keskinkertaisia kolumneja itseriittoisilta kolumnisteilta. Saisin siitä tosin suurta tyydytystä, jos jokin minun keskinkertaisista blogiteksteistäni olisi tehtävän aineistona.
 |
| Kirjoittaneet tietävät. |
Fysiikan koe herätti minussa ihmetystä: se oli nimittäin hyvin helppo. Saatan olla huono fysiikassa, mutta minäkin erotan helpon kokeen vaikeasta. Laskuja oli hyvin vähän, ja ne vähätkin laskut yksinkertaisia. Oli yksi todistamistehtävä, joka jäi minulta tyhjäksi. Saisin heikon M:n edellisten pisterajojen mukaan, mutta pelkään niiden nousevan.
Matematiikan koe oli osaltani varsin nihkeä. En odota hyvää arvosanaa.
Yhteiskuntaopin koe oli hyvin kelju. Siinä oli paljon omituisia kysymyksiä. Vastasin vain yhteen kakkososion tehtävään, koska kaksi muuta olivat minulle vieraita. En odota L:ää, mutta tällä kokeella ei liene merkitystä jatkoni kannalta.
Tein juuri ennen tämän kirjoittamista yhteishaun. Apatia on jatkunut näemmä tähänkin, sillä minua ei juuri nyt kiinnosta yhtään, kuinka haku menee osaltani.
