Olen päättänyt alkaa kirjoittaa päiväkirjamaisia merkintöjä. Minulle on ollut hyvin vaikeaa kirjoittaa merkintöjä otsikon alle. Otsikko on ollut kahle, jolla olen estänyt itseäni puhumasta kovin arkisista asioista, joista en saa artikkelin kaltaista, pitempää tekstiä aikaiseksi.
Kesälomani on miltei ohi – sitä on viikko jäljellä. Asetin tällekin kesälomalle tavoitteita, joista vain osa toteutui. Jokapäiväinen elämä tuntuu yhä enemmän merkityksettömältä ja nihilistiset ajatukset pesivät yhä päässäni. Elämäni suuriin lähellä oleviin muutoksiin suhtaudun apaattisesti – en haluaisi niitä tapahtuvan, mutten niitä aio torpedoidakaan. Tällä hetkellä odotan kaikkein eniten pääsyäni Xboxini tykö. Ostin nimittäin halvalla Jumbon Gamestopista pelejä ja haluan päästä pelaamaan niitä. Xbox on tällä hetkellä opiskelijalaatikossa ja minä vanhempien luona.
Minusta tuntuu vain siltä, että elän jonkun toisen elämää. Menen yliopistoon, mutta minusta tuntuu siltä, että odotan sitä itse kaikista elämäni ihmisistä ilottomimmin. Minua oikeasti pelottaa uusi elämä Lappeenrannassa, uusi vastuu itsestä ja opinnoista. Tietenkin myös pelko opinnoissa pärjäämisestä on huolenaihe. En odota opintoja enkä tulevaa työtä. Tiedän olevani lahjaton nahjus pohjimmiltani. Uusi status opiskelijana ja ”tulevana DI:nä” ei auta asiaa. En halua olla yksikkö koneessa, joka elää, kuluttaa ja kuolee.
Kaikki LUT:in brändäyksessä ärsyttää minua: englannin käyttöä ja prameilua. Erityisesti pidin videosta, jossa opiskelija kehui ”Software projectin” toteuttamista. En ole kovin innoissani mahdollisuudesta tehdä palkaton työ yritykselle. Näyttää varmaan hyvältä CV:ssä, he sanovat.
Ylioppilasjuhlissa ilmassa tuntui vain pohjimmiltaan todellisuuden pakoilun ilmapiiri. Jokainen tunsi kai olevansa jotenkin erityinen saatuaan lakin päähänsä. Näen jotain irvokasta siinä, että istumme kaikki saliin ja vaikutamme tyytyväisiltä itseemme, koska olemme jonkun lautakunnan, jota emme ole koskaan tavanneet, mielestä tarpeeksi pätevöityneitä saadaksemme palan paperia. Jotkut pääsevät tällä paperilla yliopistoon mutta suuri osa ei.
Pikkusiskoni valittaa äidille hamsterista. Hän haluaa näemmä sellaisen ”motivaatioksi” kouluunsa. Rakastan häntä tietysti, onhan hän perhettä, mutta en silti pääse pakoon ajatusta, että hän on vain niin ylitsepääsemättömän, silmiinpistävän tyhmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti